Viro on suomalaiselle helppo kieli oppia. Niin ajattelin (minäkin) ennen Tallinnaan muuttoa. Ja sitten alkoivat viron oppitunnit.
Nyt puoli vuotta viroa opiskelleena voin sanoa, että ei se niin helppoa olekaan, mitä luulisi. Oppiminen on toki ollut huomattavasti nopeampaa kuin turkin kohdalla, mutta viron kielessäkin on muutamia kompastuskiviä.
Esimerkiksi se, että vaikka kieliopin säännöt menevät pääosin täysin samalla tavalla kuin suomen kielessä, sanojen eri taivutusmuotoja on hankalampi erottaa toisistaan. Esimerkiksi genetiivin -n-pääte on tippunut jonnekin, ehkä mereen matkalla Suomenlahden yli. (Anteeksi, fennougristit, jos tässä tuli nyt esitettyä väärä käsitys viron kielen synnystä ja leviämisestä.) Sitten pitää vain yrittää päätellä asiayhteydestä ja/tai hiuksenhienoista lausumiseroista - ja tuo jälkimmäinenhän on tosi helppoa - mistä muodosta on kysymys. Mahtavaa.
Toinen hankaluus on sanasto. Kyllä, suomessa ja virossa on valtavasti samaa tarkoittavia sanoja, mutta valitettavasti on paljon myös sellaisia sanoja, joiden merkitys ei olekaan viroksi ihan sitä, mitä suomen pohjalta voisi kuvitella. Tiesin jo aiemmin, että viron raamat on suomen kirja ja piim tarkoittaa suomeksi maitoa, mutta eivät nämä "false friends" -sanaparit suinkaan siihen lopu. Aina saa olla tarkkana.
Jos virolainen keskustelukumppani esimerkiksi toteaa, että kertomasi vakava asia on huvitav, hänellä ei suinkaan ole outo huumorintaju, vaan hän pitää sanomaasi kiinnostavana. Tämä on johtanut epäilemään vähän kaikkia tutuilta kuulostavia uusia sanoja. "Tämän täytyy taas olla joku kompa, ei voi tarkoittaa samaa kuin suomeksi.." Tervetuloa, vainoharhaisuus.
Eikä se lausuminenkaan ihan samalla tavalla mene kuin suomessa. Kun suomalainen puhuu viroa, sen kuulemma erottaa jo puolesta sanasta. (Ja sama tietysti toisinpäin.) Olen silti yrittänyt sinnikkäästi puhua viroa kaikissa mahdollisissa asiointitilanteissa. Etenkin jos olen jonkun toisen suomalaisen kanssa liikkeellä ja asiakaspalvelija tms. kuulee, mitä kieltä puhumme keskenämme, palvelukieli saattaa kuitenkin usein vaihtua englantiin tai jopa suomeen. Turkissa vain harva osasi englantia, joten turkin puhumiselle ei edes ollut mitään vaihtoehtoja, mutta Virossa ongelma on päinvastainen. Joskus "paljastun" suomalaiseksi jo ennen kuin olen sanonut sanaakaan (ja ei, minulla ei ole tapana liikkua Suomi-paita päällä tai vetää seitinohuita päiväkännejä keskellä arkipäivää), ja voin saman tien sanoa hyvästit viron puhumiselle. Tai voinhan minä jatkaa virolla, mutta tarjoilija vastailee silti itsepintaisesti englanniksi. Yrittää tietysti olla kohtelias, mutta kun osaisin viroakin! Arvostan paljon enemmän tällaista kohteliaisuutta (paljastui kahvikupin alta eräässä lounaspaikassa):
 |
| Osaatte viroa todella hyvin! No voi kiitos! |
Erinäisistä hankaluuksista huolimatta viron opiskelu on kuitenkin ollut pääosin aika hauskaa, ainakin tähän mennessä. Hauskaa monessakin mielessä. Nopea edistyminen on ollut mukavaa, mutta iloa tuottavat edelleen myös monet suomalaisen korvaan erittäin hassuilta kuulostavat sanat. Nahkhiir (lepakko), kääbik (hobitti), pastakas (se on tietysti mustekynä, oikein arvattu!).. Puhumattakaan oudoista nimistä. "Ai, sun nimi on Aivo Orav? [Tämä ei ole keksitty nimi.] Trsk.. Hauska.. tutustua..!" Jossain vaiheessa se riemu kuulemma loppuu, mutta vielä en ole siinä pisteessä.
